Siis minne katosi elokuu, syyskuu, koko syksy? Blogin pitäminen on turhaa, jos sinne ei koskaan kirjoita mitään! Yritän parantaa tapani ja kestää myös oikuttelevaa nettiyhteyttä. Pinnani on nimittäin kaksivuotiaan kanssa venynyt niin pitkäksi että tuskin edes äärettömän hidas nettiyhteys saa minua enää raivon partaalle (uskoo ken haluaa: (%&?!!##RR)!).
Kesäloman jälkeen on tapahtunut paljon. On vietetty ensimmäisiä synttäreitä (tosin pojalle jo toiset, mutta ensimmäiset täällä kotona), opeteltu potta-asioita (tällä hetkellä aika hyvä onnistumisprosentti ykkösen suhteen. Riippuu täysin vanhempien viitseliäisyydestä, kasvaako saldo päivittäin vai ei. Aina ei vain jaksa. Ja se vessan mattokin on pesty niin monesti että puhki menee kohta, eli ihan hyvä pitää välipäiviä joskus). Kesäloman jälkeen jätettiin tuttipullo ilman itkuja pois, siirrettiin pinnasänky vierashuoneeseen ja nyt Apis nukkuu omassa pikkusängyssään, voisiko sanoa tosi hyvin - kerran, pari yössä tulee viereen mutta nukahtaa peittelyn jälkeen taas omaan sänkyynsä.
Poika myös kasvaa silmissä. Keväällä ostetut kengät ja vaatteet alkavat jo olla pieniä. Neuvolassakin käytiin, ja jos entisaikojen mittareihin on uskominen, niin pojasta tulee 180-senttinen mies sitten joskus (siis kaksivuotiaana lapsi olisi puolet aikuisiän mitastaan). Aikamoinen roikale noin aasialaiseksi?!
Mutta tärkein on vielä sanomatta. Saimme "välimme selviksi" sosiaalityöntekijän kanssa ja paperit adoption vahvistamista varten matkaan!! Tosin luvattu viikon odotusaika on venynyt nyt kuukaudeksi, mutta soitto käräjäoikeuden kansliaan viime viikolla kertoi, että asiaamme käsitellään juuri... joten toiveissa on, että tällä viikolla saisimme tuon odotetun vahvistuksen ja LAPSI OLISI VIRALLISESTI MEIDÄN!! (Samalla sukunimi muuutetaan samaksi kuin meillä, ihanaa!) Tuntuu niin kummalliselta, että me emme vieläkään ole virallisesti lapsen huoltajia, vaikka tuntuukin että lapsi on ollut meillä jo iät ja ajat. No, yli-yli-ylihuomenna tulee vasta tasan 6 kuukautta siitä kun kotiuduimme Suomeen, joten eiköhän tämä ihan odotetussa aikataulussa kuitenkin etene.
Viikonloppuna sitten juhlitaan Pikkuapinan ristiäisiä, tosin hänen kohdallaan se on kasteen vahvistus -juhla, sillä Apishan on kastettu jo Filippiineillä vauvana. Nyt annamme biologisen äidin antaman etunimen lisäksi toisen nimen (ehkä kaksikin?? huu), ja samalla poika saa suomalaiset kummit ja siunataan perheen ja seurakunnan jäseneksi. Kuulostaa hyvältä, huh?
Nimiasiaa tulee mietittyä melkein päivittäin. Alusta asti oli melkein selvää, että pidämme biologisen äidin antaman etunimen pojalla. Se on kuitenkin ainut asia, minkä poika on saanut mukaansa alkuperäiseltä äidiltään, ja toisaalta poika oli luovutusvaiheessa jo 1,5 -vuotias, joten ei hennottu muuttaa nimeäkin kun kaikki muu tuttu muuttui. Ja nimi on nätti.
Mutta. Kun se ei ole suomalainen nimi. Siksi tulee mietittyä miten siihen ystävät ja kaikki muu kansa tottuu. Toisaalta, ei ole poikakaan suomalaisen näköinen, miksi sen nimeksi sitten pitäisi laittaa Erkki? Onhan siihen itsekin tottunut, miksei siis päiväkodin väki ja koulun väki ynnä muut tulevaisuuden heebot.
Kaksivuotiaan kanssa ei tule tekemisen puute. Eilen tuli ylimääräinen suihkureissu kun poika oli löytänyt ihanan BodyShopin ISON rasvapurkin ja voidellut koko paksun tukkansa sillä vihertävällä voiteella (onni on omistaa erilaisia rasvoja, olisittepa nähneet sen onnellisen hymyn kasvoilla, ja kuulleet huudon "kato!!". En voinut olla vihainen, mutta yritin näyttää pokerinaamaa).
Tänään lähdimme pyöräilemään, mutta puolimatkassa meno hyytyi eikä poika suostunut edes istumaan pyörän selässä että olisin voinut työntää hänet kotiin. Ihan makaroonia siinä keskellä tietä. Ei kelvannut reppuselkä, tietenkään silloin. Ei auttanut kuin napata poika kainaloon ja jättää pyörä siihen tienvarteen, koira ja sählymaila toisessa kädessä. Voin sanoa että hauikset oli jälleen koetuksella ja kahvekuppi ei meinannut pysyä tärisemättä kädessä sen reissun jälkeen!
En nyt ala sentään liioittelemaan, joten lopetan tähän tältä kerralta. Toivotaan että seuraavaa kirjoitusta ei tarvitse odottaa kahta kuukautta (mutta siihen on syytä varautua)!
