Vanhasta ovesta sängynpääty

Sängyssämme ei ole koskaan ollut päätyä, ja se on harmittanut viimeiset kymmenen vuotta - tosin ei tarpeeksi ostaaksemme sellaisen. Kesän alussa äitini käski tonkia vanhaa aittaamme, josko sieltä löytyisi vanhaa ovea hänelle ulkoterassin pöydäksi, ajatuksena tehdä jostakin pukkijalat ja laittaa lasikansi päälle. Idea oli tosi hyvä, ja hetken aikaa tavaroita siirreltyäni löysinkin tässä talossa ennen paikoillaan olleen oven, hieno, umpipuinen peiliovi! Tosi hyvässä kunnossa vielä, mitä nyt muutama maalikerros haittoina.

Kävi kuitenkin niin, että ovi oli äidin tarkoitukseen liian iso. Ajatus ovesta sängynpäätynä lähti kai jostain lehdestä (mieluusti sanoisin että se oli oma ideani mutta en ole siitä varma..), ja niinpä tartuin innolla toimeen. Nitro-morsilla lähti maalikerrokset helpohkosti, loput hioin koneella mieheni avustamana. Pintaan valkoinen puuvaha superlon-patjan palasella hinkattuna, ja sängynpääty oli valmis!



Olen lopputulokseen tyytyväinen, puuvahalla pinnasta tulee vanhan näköinen ja hieman läpikuultava. Mies nikkaroi vielä sängynpäädyn yläpuolelle hyllyn, jotta kokonaisuus olisi käytännöllinen ja eheä. Takapuolelle ajattelimme tehdä vielä parit pikkuhyllyt kirjoille ja muille yöpöytätarvikkeille.

Tästä innostuneena jatkoin myös vanhan puusohvan maalipinnan hiomista. Saimme jokin aika sitten ruskeaksi maalatun puusohvan, ja mies aloitti sohvan kunnostamisen tekemällä siihen uudet jalat, entiset olivat ihan haperot. Sohva on nyt hiottu, mutta maalipinta saa vielä odottaa tärkeämpien projektien takia...

Sisko

Rakas siskoni muutti eilen perheineen eri paikkakunnalle, ihan eri puolelle Suomea. Jäähyväiset olivat niin ikävät kuin olin jo kaksi edellistä viikkoa pelännytkin - kaikkia itketti, ja tuntui kuin heidät menettäisi iäksi. Samaan aikaan nauroimme hulluudellemme: hehän ovat kuitenkin Suomessa, vaikka kaukana, niin silti niin lähellä. Puhelinsoitto ei maksa sinne sen enempää kuin tähänkään asti, skype toimii, lennot kulkevat... ei siis mitään hätää oikeasti. Kumminkin kyynel tulee silmään tämän tästä. Kun huomaan, etten voi enää noin vain soittaa, että lähdetäänpä lenkille 10 minuutin päästä. Kun en saa siskonlapsia meille yökylään puolen tunnin varoajalla. Kun emme piipahda iltakahvilla toistemme luona. Kun en käy ratsastamassa siskoni kanssa. Kun koirallemme ei ole "varakotia". Kun, kun, kun. Lista olisi loputon.

Ikävästä huolimatta olen äärettömän onnellinen, että minulla on sisko, ja siskon perhe. Vaikka he eivät enää olekaan tässä nurkilla, joka hetki tavoitettavissa, he ovat OLEMASSA, ja se on tärkeintä. Uskon, että läheiset välimme säilyvät välimatkasta huolimatta, ja tulemme pitämään tiiviisti yhteyttä edelleenkin.

Muutama osuva ote kirjasta Rakkaalle sisarelle:

Minun toinen äitini, ylin ystäväni
- on sisareni.
Vietämme äitienpäivää ja isänpäivää.
Pitäisi olla myös siskonpäivä -
etenkin sinua varten.
**
Sisar tietää minusta enemmän kuin kukaan muu koko maailmassa.
**
On ihana tietää, että on olemassa joku,
joka hyväksyy minut sellaisena kuin olen.
Äidinrakkaus on hieman sokea,
sisaren ei koskaan.
**
Kuka muu kuin sisar kuultuaan uutisen uskomattomasta saavutuksestasi huudahtaa: "Hienoa! Minähän sanoin sinulle, että sinä pystyt!"
**
Miten yksinäiseksi tuntisinkaan itseni,
ellen tietäisi
että minulla on sisar - jossain.
**
Sisar on aina henkisesti siamilainen kaksonen.
Vaikka ulkoisesti elimme erillämme,
meitä yhdistävä side on ja pysyy.
**