Kesäloma!

Päätimme siis lähteä reissuun. Asuntoauto haettiin sunnuntaiaamuna tutulta mieheltä vuokralle, ja jo parin tunnin hikisen pakkailun jälkeen olimme tien päällä. Eka iltana leiriydyttiin Kristiinankaupunkiin, ja matka oli mennyt siihen asti tosi hienosti (ostimme abc:ltä DVD:llisen Late Lammasta, jota poju tuijotti loppumatkan metwurstia syöden..). Kristiinankaupunkiin halusimme sen takia, että muistelimme kerran tehneemme ihania löytöjä kenkäkaupasta ja sisustusliikkeistä. Harmi kyllä, minä en löytänyt yhtään mitään (!! totta!! ) ja mies osti kahdet kengät (tennarifriikki!)! Matkanteko sujui hyvin kun siirsimme pojan turvaistuimen etupenkille, jossa näyttää viihtyvän huomattavasti paremmin. Äiti palvelee etupenkin miehiä sitten takaosastolta käsin (nakkeja? vettä? paperia? Äiti tuo, ja rikkoo samalla kaikkia turvallisuusmääräyksiä irrottautumalla turvavöistä). Jästipää-koirakin on reissussa mukana ja tärisee huonovointisena auton lattialla omissa turvavaljaissaan.

Nyt olemme Turun seudulla ja vinks, vinks, jos tänne päin eksytte - Loviisan Aitta -sisustusliike Ruskossa oli ihan mieletön!! Liike on tehty vanhaan kivinavettaan, ja on todellakin pullollaan toinen toistaan ihanampia sisustustuotteita. Ja kuvitelkaa se ihana tuoksu, kun koko rakennus on täynnä ihania tuoksukynttilöitä -ja saippuoita - sinne tekis mieli jäädä koko päiväksi hiplaamaan esineitä. Omasta mielestäni olin liikkeessä tosi kauan ja yritin kiirehtiä pois, ajattelin että mies on jo ihan hermona, kun jäi autoon odottamaan että lapsi herää päikkäreiltä. Mitä vielä! Kun tulin juoksun kanssa takaisin, auto oli hiiskumattoman hiljainen, ja ehdin jo ajatella että onko mies tosiaankin jättänyt nukkuvan lapsen yksin autoon?! No ei ollut, vaan rötkötti asuntoauton takaosaston sängyllä kirjaa lukien ja Pollyja syöden, poika nukkui edelleen omassa istuimessaan. Siis olisin voinut jatkaa hiplailua vielä vaikka kuinka kauan!!! Aargh!

Mutta tässäkin tuli todistettua, kuinka loistava tämä asuntoauto on matkailussa! Vaikka poika olisi herännytkin, kukaan ei olisi hermostunut, kun siinä olisi ollut tilat leikkeihin ja jääkaappi täynnä välipaloja. Suosittelen kyllä ehdottomasti, me ollaan ainakin jo ihan myytyjä tähän karavaanarielämään. Kaikki kulkee niin helposti mukana ja on oma kahvinkeitin ja kaikki tykötarpeet ruoanlaittoon. Ollaankin säästetty kai pitkä penni kun ollaan kokattu itse, lähinnä grilliherkkujen puolelle on mennyt, ah tänäänkin halloumijuustoa, hyvät pihvit, maissintähkät ja kasvisvartaat... röyh!

Poika herättää huomiota joka paikassa, joskaan täällä ei niinkään ulkonäkönsä puolesta, vaan siksi että jostain syystä on ottanut tavaksi morjestaa jokaista vastaantulijaa. Ihmisiltä saa aika hyväntuulisia vastauksia kyllä näihin kädenheilautuksiin. Aamulla Ruissalon leirintäalueella joku nainen oli alkanut leperrellä ranskaksi pojalle, kun olivat pyöräilleet heidän telttansa ohi.. (siis meillä on jokaiselle omat pyörät mukana, ja poika teki aamulla ehkä 80 rundia asuntoauton ympäri omallaan).

Huomiseksi luvattu kuulemma hienoa keliä, joten nyt poitsun viereen köllölleen! Öitä.

Pyörä on pop!

Voi jee, poika oppi ajamaan toissa päivänä pyörällä!! Pyörä on ollut tosi rakas siitä asti kun se lahjoituksena miehen työkaverilta saatiin, ja sen päällä on pitänyt käydä joka päivä istumassa ja päristelemässä huulia, ja harmittaahan se kun se ei liiku!! Vitsinä heitettiinkin alkukesästä että poika on niin innoissaan pyörästään että varmaan sinnillä opettelee kohta ajamaan, mutta ihan näin nopeaa oppimista mekään emme uskoneet! Pojalle on kyllä annettu pyörällä pikku vauhteja pihalaatoituksella, ja kerrottu että tästä kun polkaiset ensin ja sitte toisella jalalla, ja taas toisella, ja samalla näytetty omalla kädellä painaen miten se tapahtuu. No, tuona toissapäivän aamuna mies oli jälleen tekemässä tätä "opetusajoa", kun poika olikin lähtenyt itse huristelemaan laatoistusta pitkin. Piti mennä videokameran kanssa pihalle kun mies huusi että täällä ajetaan ihan ite! :)

Ajot loppui kuitenkin siihen eikä pyörä illalla enää kiinnostanut, ja ehdin jo ajatella että se oli joku hassu vahinko... Tänään poika kuitenkin hyppäsi taas pyörän selkään, ja pienen alkutönäisyn jälkeen lähti taas ajelemaan, ja kävimme jopa postilaatikoilla asti rullailemassa (minulla sählymaila, jolla saan pukattua vauhtia ylämäissä ja kuopissa..). Illaksi sää muuttui taas ihanan kesäiseksi ja kävimme pikku lenkin asvalttitiellä ajamassa, ja poika nautti silmin nähden, kun hoksasi että tässähän pääseekin melko lujaa! Oikeasti välillä sai kävellä ihan reipasta tahtia että pysyi pojan perässä!

No niin, tulipas äidin ylpeyttä tähän nyt purettua.. heh. Totuushan on, että järkeä ei ole yhtään päässä vielä, ja mieluusti toi pyörällä ajo ois saanut jäädä ens kesään, mutta minkäs näille mielenkiinnon kohteille voi.

Viikonloppu oltiin Helsingissä, ja teki kyllä molemmille, niin äidille kuin pojallekin, tosi hyvää. Poika oli mie-let-tö-män reipas koko viikonlopun, ei tietoakaan mistään kitinöistä. Jännä juttu, että oudossa ympäristössä lapsi tuntuu viihtyvän paremmin? Siis lapsi vaan hymyili, vilkutteli ventovieraille, söi hyvin ja istui tyytyväisenä, mentiinpä sitten lentokoneella, ratikalla tai rattailla. Iltaisin oli niin väsynyt että nukkui heräämättä 13 tunnin unia... siis todella rentouttava viikonloppu, vaikka pelkäsin etukäteen että olen hermoraunio kun joudun yksin huolehtimaan kaikesta.

Ja Helsinki oli ihana! Näin ihania ystäviäni Saudi-ajoilta, söimme hyvin, kävelimme ympäri kaupunkia ja vaan relasimme. Ja kesäkaupunkina Hesa ylitti odotukset, samoin ihmiset - kaikki hymyilivät ja sanoivat 'kiitos', jos annoin ratikassa tilaa, jne.

Tuon reissun jälkeen kotonakin on ollut ihan erilaista. Poika leikkii, nauraa koko ajan ääneen, tulee syliin ja pusuttelee, on taas kait oma itsensä?? Kaipa sairastelun aikana unohtui että tämä lapsihan on aina ollutkin tämmöinen ihana aurinkopoika. Ihanaa joka tapauksessa. My precious. <3