Mistä tätä energiaa oikein riittää!

Mulla on ollut ihan kamala virtapiikki koko viikon! Käytiin viime viikonloppuna aivan ihanassa sisustusliikkeessä ja se käynti poiki ideoita kodin sisustukseen. Ompelin kahdet uudet verhot pikkuhuoneeseen, mutta ne päätyivätkin olohuoneeseen ja keittiöön. Harmi vaan että verhokappa oli vähän liian lyhyt noihin ikkunoihin, joten jouduin laittamaan pitkät verhot sivuun. Eilen tein samanlaisen vale-rullaverhon kodinhoitohuoneen ikkunaan ja siitä tuli ihan loistava, täytyy ihan itseä kehua että jälki on kuin ammattilaiselta, heh! Eli olin tyytyväinen lopputulokseen. Täytyy postata kuvia tänne kunhan saan kaikki valmiiksi ja kuvattua jolloinkin päivän näöllä.

No, tänään käytiin uudestaan samassa sisustusliikkeessä ja mukaan tarttui olohuoneeseen ja keittiöön ihanaa lauraashleymäistä kuviokangasta paneeliverhoiksi, ja hauskaa pallokangasta makkariin verhoiksi ja tyynyiksi. Sormet syyhytti alkaa heti niitä ompleen, mutta mies lähti työpaikan saunailtaan ja me lähdettiin Pikkuapinan kanssa "päivähoitoon" tulevan kummitätin luokse. Sieltä kun kotiuduttiin, ajattelin että heti kun saan pojan nukkumaan, alan tuunata uusia verhoja, intoa olis riittäny. Mies sitten soitti saukkiksesta, ja ojensi vähän. Oon kuulemma rehkinyt ihan liikaa, ja vaikka kuinka ois kiva nähdä oman käden jälki, niin nyt on aika rentoutua... Pakotti puhelimen välityksellä sohvalle siemaileen punkkua ja chattaileen kavereille ja päivittämään blogia! Ajattelin että joopa, huono omatunto vaan miehellä ja haluaa munkin rauhoittuvan, vaikka oikeasti tämä ompeleminen on ollut ihanaa terapiaa, oon nauttinut ihan hulluna uusista ideoista ja siitä että viimeinkin mulla on intoa ja energiaa tehdä kaikkea. On oikeasti tuntunut siltä että mulla ei oo tarpeeksi vuorokaudessa tunteja tehdä kaikkea mihin ois virtaa ja innostusta! Ihanaa.

Käskystä kumminkin otin punkkulasin ja tietokoneen syliin, ja juttelinkin rakkaan ystävän kanssa pitkän tovin naamakirjassa. Onhan mulla koko kesä aikaa tuunata uusia verhoja... sadepäiviä varmasti on tiedossa, ainakin tämä viikonloppu on KYLMÄ!! Pipoa ois tarvittu tänäänkin lenkillä.

Pikkuapinaa ei pienet sään vaihtelut hetkauta. Ei hän tunnu muistavan että vielä pari kuukautta sitten iholla oli yötäpäivää hikikarpalot. Pihalla päristelee potkumopolla ihan kamalaa kyytiä, kantelee kiviä, ihmettelee ohiajavia traktoreita. "Puhetta" eli "öh-öh" ja "pöö-pöö" tulee jatkuvalla syötöllä, ja joitain oikeitakin sanoja jo. Koiraa huutaa nimeltä ja kun antaa koiralle ruokaa, sanoo hienosti "papaa" eli suomeksi "vapaa", kuten mekin aina sanotaan, kun koiralle annetaan lupa käydä käsiksi ruokaan. Tänään oli sählypallo hukassa ja poika sanoi selvästi PAVVO, eli pallo.. siitä se pikkuhiljaa lähtee. Omalle isälleni jo hermostuin, kun se jotenkin sanoi että kunhan poika oppii puhumaan... kimpaannuin että ajattele nyt vähän että poika on tullut kotiin vasta 2 kuukautta sitten, ja kieli vaihtunut kokonaan, että oon ihan kyllästynyt siihen kun kaikille tuntuu olevan niin tärkeää puhuuko lapsi jo suomea!. Minusta se on jo tosi hienosti että poika ymmärtää kaiken mitä sille suomeksi puhutaan. Ja koska tuota juttua tuolla omalla pööpöö-kielellä tulee noin paljon niin oikeita sanoja varmasti alkaa tulla joka päivä enemmän ja enemmän.

Päivän kohokohta: kyselin "missä äiti?" ja pojan kasvoille nousi iloinen hymy ja sormi osoitti minua. IIIK, kuinka ihanaa! MINÄ olen tuon pojan ÄITI! Eikö juuri tämä ole ollut minun unelmani! Yksi unelma saavutettu, se on varma.