Kesämeininki

Ihan mahtavaa, kesä on toden teolla tullut ja mikä parasta, minä olen koko kesän hoitovapaalla pojan kanssa!! Toista viikkoa jo mennään tätä vapaata ja on kyllä tuntunut ihan mielettömän upealta - etenkin kun sääkin näyttää suosivan heti alkukesästä! Helle alkoi tällä viikolla ja keli on kyllä juuri sellainen, jollaista toivoisi koko kesäksi, lämmintä + 28 c, aurinkoista, ihanaa, täydellistä!

Olin viime kesänkin kotona, ja jos siihen vertaa niin tämä kesä on kyllä niin erilainen! Silloin äitinä ja poikana oleminen oli niin uutta ja erilaista, että ei osannut vielä kunnolla nauttia perheenä olemisesta. Kiintymyssuhteet olivat (näin jälkikäteen ajatellen) vasta ihan alussa (Apishan tuli kotiin vuosi sitten huhtikuussa), puolin ja toisin, ja kesä meni toisiimme tutustuessa ja rutiineja opetellessa. Apis ei puhunut suomea, pikkuhiljaa oppi ymmärtämään ja joitakin sanojakin jo tuli, mutta kommunikaatio oli aika erilaista nykyiseen verrattuna, tottakai. Nyt puhetta tulee yhtenä köytenä, ja yksittäisillä sanoilla pystyy kertomaan jo pitkänkin tarinan: "äiti-auto-poita-kyytiin-isi-mopo-töisiin" -lause on aika tavallinen, eli äiti lähtee autolla ja ottaa pojan kyytiin, isi menee mopolla töihin. Jostakin syystä Apis kutsuu itseään pojaksi, kovasti taputtaa itseään rintaan ja sanoo "poita"... Tänä aamuna kysyin miten eilinen saunareissu isin kanssa sujui, niin poika selitti "isi-poita-sauna-pissa-tatta-tuonne", ja luulin että Apis puhuu omiaan, kunnes mies selventi illalla että todellakin kesken saunareissun oli pitänyt käydä niin pissalla kuin kakallakin... On niin ihana huomata joka päivä, kuinka nokkela voi pari-kolmevuotias lapsi jo olla, ja kuinka paljon pystyy vähilläkin sanoilla keskustelemaan, jopa vitsailemaan. Apikselta tuntuu löytyvän kivaa huumorintajua, joka meillä kyllä saletisti natsaa.. (lue = äiti on tyytyväinen kun saa lapsen nauramaan omille hölmöille jutuilleen ja pelleilyilleen..)

Pari päivää sitten olimme lähdössä pyörällä kauppaan (auto hajosi, on korjaamolla pari viikkoa oletettavasti). Yritin laittaa Apiksen oman pyöräni turvaistuimeen, siinä onnistumatta - poika halusi ehdottomasti lähteä omalla pikkupyörällään. No, ajattelin että mikäpäs siinä, väsähtää varmasti ennen "koulunristeystä", ja lähdimme matkaan. Ei väsähtänyt, ei. Matka jatkui kahdella pyörällä, jopa melko sujuvasti enempiä pysähtelemättä, aina kirkonkylälle asti, ja sinne on sentään 5-6 kilometriä matkaa!! Härregud mää sanon, mää yritin kaikkeni että saisin sen jättämään pyöränsä siihen ja tulemaan mun kyytiin, mutta ei siinä auttanut maanittelu eikä uhkailu, omalla pyörällä oli päästävä perille asti. Kaupasta ostettu pillimehu kyllä maistui ja hiki valui norona kypärän alta (taas oli lämmintäkin se +28), mutta kovasti oli pyöränsä päälle heti kiipeämässä kun kaupasta selvittiin. Luojan lykky, naapurin pariskunta sattui paikalle autolla, ja sain salamannopeilla liikkeilläni kiskaistua pojan pyörän päältä oman pyöräni kyytiin, ja lähes yhtä nopeasti naapurin setä vei pikku-Helkaman pois näköpiiristä. Kotimatka olikin aika hiljainen, helle ja pyörämatka ottivat lopulta aika koville!

Tänään käytiin pikaisesti tutustumassa tulevaan ryhmäperhepäiväkotiinkin, jonne Apis luultavimmin ensi syksynä menee. Reissu meni hyvin, Apis saapasteli sisään kuin olisi aina siellä käynyt, ja istahti muiden lasten viereen jättämättä edes hajurakoa vieressä istuvaan isompaan tyttöön. Hoitajat ajattelivat että se on kulttuurellinen juttu, että me suomalaiset olemme ujompia ja haluamme katsella tilannetta rauhassa, kun taas tuollainen filippiino saattaa muitta mutkitta asettua taloksi? Tiedä häntä, Apishan on kyllä aina ollut aika sosiaalinen, eikä arastele juuri ketään.
Periaatteessa ryhmiksestä jäi ihan hyvä fiilis, ja tarkoitus olisi nyt kesän aikana käydä pikkuvisiittejä siellä, jotta lapset ja hoitajat tulisivat tutuiksi Apikselle (ja äidillekin, että tohtii lapsen sinne syksyllä jättää!). Hoitajien toivomuksesta syksymmällä, ennen virallista hoidon aloittamista, pitäisi myös tehdä pieniä kokeiluja, että Apis jätetään sinne esimerkiksi tunniksi hoitoon, jotta lapsi tottuu hoitoon jäämiseen ja siihen, että äiti ei tosiaankaan ole mukana siellä aina.

Loppuyhteenvetona vierailusta voisi sanoa, että ryhmäperhepäiväkodilla ja päiväkodilla on eronsa ja etunsa. Ryhmiksessä on kodinomainen tunnelma, kun taas päiväkodissa paneudutaan ehkä syvällisemmin pedagogisiin asioihin - onhan siellä hoitajillakin erilainen koulutus, joten ero on luonnollinen. Toistaiseksi en pysty sanomaan, mikä on lapselle parasta, kodinomaisuus ja sosiaalinen ympäristö, vai kasvatuksellisuus ja sosiaalinen ympäristö?? Tärkeintä nyt jokatapauksessa tässä vaiheessa on sosiaalisen ympäristön kasvu, ja toisaalta hoitopäiviä tulee Apikselle minun vuorotyöni vuoksi niin vähän, että loppujen lopuksi kai ihan sama.. Vanhemmathan kuitenkin sen kasvatuksen antavat, toivottavasti, heh.

Ihanaista kesää siis kaikille, tämä alku näyttää niin lupaavalta että innolla odotan seuraavia päiviä ja viikkoja!