Ihana kevät!

Jipii, kevät on viimeinkin tullut! Pikkuapinan kanssa ollaan päästy jo kunnolla pihalle nauttimaan auringosta. Pikkuapinalla on suuret luulot omista kyvyistään jopa pihatöissä: kottikärryjä ei viitsi työntää vaan niitä kannetaan suorin käsin tuossa edessä. Yksi harava ei myöskään riitä, vaan toisessa kädessä pitää olla joko äidin urakkamallin harava tai raskas katuharja. Olikin päivänä yhtenä hauska hetki, kun Pikkuapinan piti vain odottaa äitiä terassilla pari minuuttia, että äiti hakee sisältä eväät (mehän ei viitsitä päiväruoan takia riisuuntua ja mennä sisälle, vaan lämmäytetään äkkiä jotain ja syödään pihalla. Siis nyt kun on ollut nättejä ja lämpimiä kelejä. Se on myös huomattavasti nopeampaa ja SIISTIMPÄÄ, kun kinttaat kädessä poika ei edes yritä syödä itse, vaan antaa äidin lusikoida safkat nassuun... Ei edes ole huono omatunto, onhan siinä vielä aamupala, välipalat, iltaruoka ja iltapala, jolloin lapsi saa harjoitella oman lusikan käyttöä ihan tarpeeksi..) Niin siis, tais juttu taas harhautua ihan väärille poluille? Siis piti kertoa, että kun siis olin hakemassa tätä nopeaa ruokaa, niin kamalan kolistelun ja ähinän jälkeen Pikkuapina ilmestyy voitonriemuisena keittiöön käsissään kaksi haravaa, iso ja pieni. Ajatelkaa kuinka paljon Pikkuapina joutui näkemään vaivaa, että sai molemmat haravat ensin terassille ja korkean kynnyksen yli sisälle.. ei siis sisua puutu.

Sos.työntekijä kävi tänään ensimmäisellä kotikäynnillä. Mainitsi, että niin, eihän siihen raporttiin kaikkea voi laittaa mitä te täällä kerrotte. Kerkesin jo hädissään kelata, että mitäkähän ajattelematonta sitä on taas tullut suustaan päästettyä, apua! (niin eipä silti että meillä yhtään mitään salattavaa oliskaan..). No, ei se onneksi tarkoittanut muuta kuin kulttuurillisia eroja, kuten että Suomessa on ihan normaalia nukuttaa lapsia vaunuissa ulkona jopa talvella, mutta sitä ei kannata ensimmäisessä kotiutumisraportissa Filippiineille mainita... Juu ei. Pojallehan oli kasvatettu pitkää tukkaakin ties mistä asti, sen takia että hänen tiedettiin päätyvän kylmään Suomeen, ja pitkä tukkahan lämmittääkin juuri sopivasti! No, tukanleikkuu oli ensimmäisenä listalla kotiutumisen jälkeen. Tukkahan on siis nyt leikattu mutta siitä ei ainakaan kuvaa voi ottaa, sen verran koloinen niskasta tuli. Parempaan ei toistaiseksi pystyä edes ammattilaisen voimin. Kesäksi on miehen mukaan tulossa kunnon armeijalook, koneella koko pää lyhyeksi.. hmm, harkitaanpa.

Sosiaalityöntekijä tekee siis kotiinpaluun jälkeen 3 käyntiä, 1 kk, 3 kk ja 5 kk jälkeen kotiin saapumisesta, ja jokaisesta käynnistä tulee oma raportti valokuvineen, jotka kaikki toimitetaan Filippiineille. Toisen tai kolmannen käynnin/raportin jälkeen saadaan sos.tt:lta todistuksen jälkipalvelusta, jotka viedään itse käräjäoikeuteen, ja sieltä pitäisi tulla adoption vahvistus noin viikossa. Se tarkoittaa sitä, että lapsi on lopultakin laillisesti meidän oma lapsemme, ja saa myös meidän sukunimemme. Toinen käynti on siis kesäkuun lopulla, joten EHKÄ jo heinäkuun aikana saisimme laillistuksen adoptiolle!! Paitsi että heti tuli mieleen että tietenkään siellä ei ole ketään töissä heinäkuussa, kuten ei esim.adoptiolautakunnassakaan tuntunut olevan kahteen kuukauteen ketään kesällä... No ihan sama, lapsi on kotona kuitenkin, nämähän on vaan muodollisuuksia. Laillistuksen jälkeen vaan voisimme pitää ne ristiäiset/nimenantojuhlan, ja tietenkin olisi kiva pitää ne kesällä.
Tällä erää taas heipat, meillä on kummipoika yövieraana ja pitäis lähteä iltasatu lukemaan hänellekin.
Suska