Pojalle nousi eilen kuume. Ihan käsittämätöntä, kuinka huolissaan voi olla omasta lapsesta. Sairaanhoitaja sisälläni sanoi, että ei ole hätää, annat vaan kipu- ja kuumelääkettä ja riittävästi nesteitä. Äiti minussa unohti ammattinsa ja puristi tulikuumaa lasta sylissään, heijasi ja oli huolissaan. Sain uuden näkökulman työhöni - nyt ymmärrän niitä vanhempia, jotka kiikuttavat lapsensa päivystykseen kun kuume on noussut 2 tuntia sitten. Muutama kuukausi sitten pauhasin vielä muiden mukana töissä uusavuttomista vanhemmista... Niinpä niin, ei voi tietää ennenkuin on itse äiti. No, en sentään lähtenyt viemään lasta päivystykseen, heh.
Äitiys on herättänyt kummallisia ajatuksia muutenkin. Huolehdin jatkuvasti, että lapselle sattuu jotakin. En ole ylisuojeleva, ja uskallan antaa lapsen rimpuilla ja kiipeillä, juosta ja uida, siis olla normaali lapsi, heh. Sen sijaan MIELIKUVITTELEN mitä kamalampia onnettomuuksia, mitä lapselleni voisi sattua, kuten tippua kaivoon, uima-altaaseen tai mihin vaan vesisaaviin, jäädä auton alle, tai lapsi yksinkertaisesti vain lakkaa hengittämästä. Pystyn sentään nukkumaan, mutta herään aika monta kertaa yössä vain tarkistamaan että lapsi hengittää.
Sitten on ihan naurettavia ajatuksia ja pelkoja, kuten että mitä jos unohdan lapseni vaikka parkkipaikalle? Tai istumaan ostoskärryihin? Ottaisin vain ostokseni ja lähtisin muistamatta että minulla oli lapsikin mukana. En tarkoita että haluaisin niin tehdä, mutta jos vain yksinkertaisesti unohdan että minulla on lapsi!? Tilanne on kuitenkin niin uusi ja välillä tosi epärealistinen, edelleen, neljän kuukauden jälkeen ei meinaa uskoa että minusta on tullut äiti... Näihin kaikkiin pelkoihin liittyy huoli lapsen turvattomuudesta, siis että lapsi kokisi olonsa turvattomaksi jäätyään yksin istumaan ostoskärryihin (ja kuinka kauan minulla kestäisi ennenkuin sen huomaisin ja palaisin kauppaan takaisin ja siellä lapsi itkee turvattomana vieraat ihmiset ympärillään, kamalaa). Järkevää, huh?
Olen myös alkanut pelätä että minulle itselleni sattuisi jotakin. Miten käy pojan jos minä kuolen? Mitä jos minulle tulee syöpä ja joudun olemaan poissa kotoa? Jos ajan kolarin ja vammaudun? En luule että tämä johtuu epäluottamuksesta mieheeni, ei. Enkä luule olevani korvaamaton, vaikka tarkemmin ajatellen, taidan sitä ollakin, ainakin lapsen näkökulmasta. Äitihän on aina äiti. Ja nyt kun meidän lapsi on viimein äidin saanut, olisihan ihan kamalaa menettää se taas.
Kuulostaa tosiaan niin äitien ajatuksilta! Eikö ole ihmeellistä, että sitä tosiaan kuvittelee päässänsä jo kaiken kamalan valmiiksi ennen kuin mitään on edes sinnepäin tapahtumassa. Minäkin teen sitä koko ajan, tosin mies vain hymähtelee ajatuksilleni.. MIEHET!! Ne onkin rakennettu ihan erilailla kuin me naiset. Pah.. :)
VastaaPoistaJos lapsi sairastuu, niin sitä tosiaan haluaisi sillä samalla sekunnilla lapsen taas terveeksi, vaikka kiikuttamalla hänet keskellä yötä päivystykseen.. (tosin, minäkän en ole sitä vielä tehnyt paitsi silloin kun oikeasti lapsi oli tukehtua hengenahdistukseen.. ja spiiraa oli käyty päivällä hengittämässä sen neljä kertaa..) mutta oikeasti, sitä ottaisi taudit vaikka itselleen..
ja on totta, että sitä alkaa pelkäämään, että mitä jos itselle tai miehellekin sattuisi jotain kamalaa. Ihan hirveitä ajatuksia, jotka pitäisi vain sysätä jonnekin syrjään, mutta aina ne sieltä nostavat päätänsä. Sehän on vain sitä äidin vaistoa suojella omaa lastaan leijonaemon lailla. Se on vain naisilla sisäänrakennettuna se ominaisuus. :)
Tosin, itsekin pitää joskus oikein keskittyä, että antaa lapsen tehdä omat virheensä ja kokea myös kantapään kautta asioita, pienien muksahduksien ja kommelluksien jälkeen heistä kasvaa kaikinpuolin terveitä lapsia eikä suinkaan uusavuttomia pumpulissa kasvatettuja... sen kultaisen keskitien löytäminen on vain se juttu tässä... :D
Mutta en aio kuskata lastani kilometrin päähän kouluun tai harrastuksiin jne jne... en myöskään halua, että lapsukainen on aivan uusavuton eikä osaa missään liikkua yksin. Meillä poju onkin osoittanut kiitettävää oma-aloitteellisuutta monessa asiassa.. tässä vain mainitakseni, kun vuokraa itselleen dvd:n niin ilmoittaa samantien, että minä käyn sitten itse palauttamassa sisälle, ja näin hän onkin jo tehnyt. Ei muuta kun poika kadulle autosta ja hän astelee päättäväisesti vuokraamoon ja palauttaa dvd:t sisälle ja voi sitä tyytyväistä ilmettä kun hän palaa autoon.. muka niin isoa poikaa sillä hetkellä.. :D :D