Jännää!

Blogin aloittaminen on pyörinyt päässä siitä asti kun elämää Pikkuapinan kanssa aloiteltiin. Nyt se on sitten tässä - katsotaan jaksanko blogia päivittää. Ajattelin että tänne saisin helposti talteen omat muistot, hassut kommellukset, lapsen kehittymisen ja ihan vaan arjen sujumisen. Kaikki on niin uutta nyt Pikkuapinan kanssa. Tuore äiti ihmettelee joka päivä, onko tämä totta. Lapsi on kuin aurinko, sydän sulaa joka kerta kun äkkiarvaamatta märkä suukko läsähtää suoraan suulle, tai kun hyviä öitä toivotellessa lapsi hymyilee pinnasängystään ja vilkuttaa pullealla kädellään niin kauan että silmät lupsahtavat kiinni. Olemme ottaneet tavaksi lukea Pikkuapinalle satuja aina nukuttamaan mennessä, jotta suomen kieltä tulisi mahdollisimman paljon sinne pieneen alitajuntaan. Satujen lukeminen muulloin on lähes mahdotonta, sillä Pikkuapinan käsitys kirjojen lukemisesta on lähinnä mahdollisimman nopeasti sivujen kääntely, mielellään sivut pitäisi saada kirjasta irti ja jos mahdollista, kirjaa luetaan nurinpäin ja takaa eteenpäin. Totesimme myös että Pikkuapina jää kiltisti pinnasänkyynsä maitopullon kanssa, kun äiti tai isä lukee satua viereisellä sängyllä. Välillä sieltä koitetaan nousta ylös ja hurmata äiti iloisella juttelulla ("täätää-tyttytty-tyttö!??" Hä?), mutta kun äiti vaan jatkaa lukemista, niin Pikkuapina katsoo parhaaksi kellahtaa kuitenkin vaaka-asentoon. Ainahan kannattaa kokeilla, josko tämä ei olisikaan vielä nukkuma-aika...