Kiirettä pitelee

Uskomatonta, miten nopeasti aika menee pienen kanssa! Olen jo miettinyt, tuliko blogi perustettua turhaan kun en ehdi sitä päivittää milloinkaan!? Kotiäitien kunnioitus on myös noussut hurjasti: miten useamman lapsen kanssa ehtii yhtään mihinkään kun yhdenkin kanssa on näin kiire? Pesukone ja varsinkin astianpesukone laulaa koko ajan, kuinka monta pesukertaa viikossa tulee 5- tai herrajumala 10-lapsisessa perheessä? Yhtäkkiä yksilapsisuus ei tunnukaan enää niin huonolta vaihtoehdolta.. Eipä silti, menisi se toinen lapsi varmaan siinä sivussa, kun yhden sotkuja korjaa.

Joka päivälle on viime ja tällä viikolla ollut menoja. On käyty neuvolassa ja lääkärineuvolassa, hammashoitolassa ja verikokeissa ja keuhkokuvissa.. Adoptiolapsille on siis suositeltu otettavaksi heti Suomeen tultua reilusti verikokeita, pissanäytteitä, kakkanäytteitä ja vielä keuhkokuvakin. Pikkuapina on kyllä ollut kiitettävän reipas joka paikassa, jopa röntgenreissu meni hienosti ja kuvat saatiin napattua eka yrityksellä. Poika oli myös venähtänyt kuukaudessa 4,5 cm, joten kasvukäyrä näyttää nyt ihan normisuomipojan mittoja. Olemme myös vierailleet äidin työpaikalla, joten uusia kasvoja ja paikkoja on tullut joka päivälle ehkä vähän liikaakin. Itsellä on huono omattunto ja epäilys että tämä liika meno vaikuttaa pojan kehittymiseen ja kotiutumiseen huonosti, ja siksi päätinkin että nyt vapun ajan olemme kotosalla enimmäkseen ja rauhoitumme kunnolla. Isikin pääsee perjantaina jo puoliltapäivin töistä, joten edessä on vähän pitempi viikonloppu, jee! Kumma kun viikonloppua odottaa, vaikka yksi kaveri sanoikin että sullahan on joka päivä viikonloppu nyt kun olet kotona! Mutta on se silti eri juhlallista, kun on viikonloppu, eikö!?

Yöt ovat olleet levottomia tällä viikolla, ja siitäkin joka yö syytän itseäni, että liikaa menoa ja uusia naamoja, nyt lapsi reagoi unissaan niihin... Muutamana yönä Pikkuapina on otettu meidän keskelle nukkumaan, missä se rauhoittuukin heti ja lopettaa itkun. Ajattelin vain että teenkö nyt kaikille hallaa kun valitsen helpoimman hiljentämiskonstin ja otan lapsen viereen, ja lapsi oppii siihen että eka itkulla pääsee pinnasängystä veke. Viime yönä sitten huomasin että itkupa ei ollutkaan enää "oikeaa" itkua, vaan ihan selvää teeskentelyä, eli huutoa ilman kyyneliä (tapahtuu päiväsaikaan jatkuvasti, jotta saa äidin huomion), ja päätin että nyt nukut omassa sängyssä.. Siinä kun silittelin 7 minuuttia (jep, katoin kellosta aikaa ku yöllä se 7 minuuttiakin tuntuu ikuisuudelta siinä tuuditella), niin poikahan nukahti. Tosin heräsi 20 minuutin päästä uudestaan itkemään, mutta rauhoittui taas silittelemällä ja nukkuikin aamuseiskaan asti. Puhuin sitten miehelle, kuinka RASKASTA MINUN siinä sängynvierellä on yöllä seistä, ja päätettiin siirtää pinnasänky niin lähelle meidän sänkyä että äitiraukan ei tarvi nousta yöllä sängystä vaan voi laittaa vaan käden pinnojen välistä ja alkaa puoliunissaan silittelemään. Hihii, katsotaan miten tämä toimii.
Tänään oli nimittäin taas niin touhukas päivä että jos liika meno on yöheräilyjen syynä niin ensi yönä kyllä heräillään. Käytiin nimittäin ensin naapurikunnassa siellä röntgenissä ja illaksi mentiin äipän työkaverille uutta taloa ja vauvaa katsomaan isolla porukalla, jokaisella tietysti lapset mukana.. Auts se oli aika meteliä se. Mutta talo oli moderni ja hiano, vähän keskenkin vielä, ja vauva söötti ja kiltti.

Ei mutta kello on jo sata, pikkuäippä lähtee pikkuapskan ja isoapskan viereen, tai siis väliin! (mutta haluaisi lukea edes muutaman sivun uudesta kirjasta! Kävin eilen kirjastossa eka kerran Suomeen tulon jälkeen ja sieltähän löytyi niin paljo kirjoja ettei kassiin mahtunu! Pikkuapinallekin löytyi Mauri Kunnasta, ne on niin hyviä että luin tänään yhden kirjan kokonaan ääneen vaikka poika huiteli välillä ihan muissa huoneissa ja hommaili enimmäkseen omiaan! Aattelin että määhän en välitä, mää luen sitte itelleni! Hö.)
Mutta nyt öitä!
Suska